maanantai 29. elokuuta 2016

Syviä mietteitä



Mies istui puiston penkillä keskiyöllä, lukemassa sanomalehteä tähtien valossa. Niin hän oli tehnyt aina. Hän rakasti avaruuden syvää valoa ja hiljaisuutta.
Lehden luettuaan mies jäi istumaan puistoon. Hän katseli avaruuden hiljaista liikettä ja pohdiskeli mietteissään lukemaansa. Tähtitaivaan kirkkaus. Tähdet olivat kuin kirjaimia, jotka yrittivät muodostaa sanoja ja joiden avulla mielessä kytevät kysymykset voisivat saada vastauksen.
Miestä olivat aina pohdittaneet kysymykset maailmankaikkeudesta, sen synnystä, mustista aukoista ja toisista maailmoista. Mies piirteli mielessään monimutkaisia kuvioita aurinkokunnasta ja yritti löytää mieleltä salattuun kysymykseen vastauksen.
Avaruuden järjestys, miten planeetat kiersivät omilla kehillään toinen toisiaan. Näiden ajattelu rauhoitti mieltä, joka oli jälleen kerran järkkynyt miehen luettua lehdestä maailmassa vallitsevasta kaaoksesta. Sotia, murhia, raakuutta, ahneutta, vallanhimoa, joka oli kuin liaani, katala loikero, joka sulautui salakavalasti käärmeen lailla aseen ympärille ja sai ihmisen hävittämään kaiken kauniin ja järkyttämään luonnon järjestystä.
Tähtitaivaan kirkkautta tuijottaessaan mies mietti, mikä sai ihmisen himoitsemaan paikkaa luomakunnan Jumalana. Asettumaan valtiaan osaan. Mies vajosi synkkiin ajatuksiin.
Aamu valkeni kirkkaana taivaanrannasta. Aforismin sanat tulivat miehen mieleen: "Mitä synkempi yö, sitä kauniimpi aamu".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti