maanantai 7. marraskuuta 2016

Utopia yhteiskunnasta


Sinä perustit maan lujasti paikoilleen, horjumatta se pysyy ajasta aikaan. Alkumeri peitti maan kokonaan ja vedet lepäsivät vuorten yllä, mutta sinä käskit vesiä ja ne pakenivat äänesi jylinää. Vuoret kohosivat, laaksot vaipuivat kukin kohdalleen.

Vuoren rinteille sinä puhkaisit lähteet, vedet juoksevat puroina ja virtaavat laaksossa. Ne juottavat kaikki maan eläimet ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää. Sinä kasvatat ruohon karjaa varten ja maan kasvit ihmisten viljeltäviksi, että hän saisi leipänsä maasta.


Psalmin 104 säkeet palautuvat mieleeni aihetta miettiessäni. Tarkemmin psalmia ajatellessani oivallan, että tässähän kerrotaan ainakin osittain ihanneyhteiskunnastani.


”Kukaan ei ole köyhä, kukaan ei kärsi hätää, vaikka kenelläkään ei ole mitään, he ovat kaikki rikkaita, sillä mikään ei tee ihmistä rikkaammaksi kuin iloinen, rauhallinen elämä ilman suruja ja huolia.” (Thomas More)


Thomas Moren ajatus kuvaa kuin sekin psalmin alkutilannetta, paratiisia. Kun maailmankaikkeus oli vasta syntymässä ja maa nuori, kukaan ei omistanut mitään, mutta silti kaikki olivat rikkaita, sillä elämä oli paratiisissa huoletonta. Vuorilta alas soliseva puro sammutti janon ja ravitsi maata, jonka hedelmistä Jumala soi eläinten ja ihmisten saavan leipänsä. Elämä oli rauhallista. Kiire oli tuntematon käsite. Kuten olivat myös nykyaikainen länsimainen kulutusajattelu, häikäilemätön taloudellinen kilpailu ja vihan voimat.


Sinä panit kuun jakamaan aikaa, ja auringon tietämään laskemisensa hetken. Sinä lähetät pimeyden, ja tulee yö. Kun aurinko nousee, ihminen lähtee askareidensa ääreen ja tekee työtään, kunnes on ilta. Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.


Ihanneyhteiskunnassani palataan luontaistalouteen ja ihminen elää läheisessä suhteessa luontoon. Kaikille riittää työtä ja työ on mielekästä. Heikoimmista ja sairaista yhteiskunnan yksilöistä pidetään huoli. Kukaan ei joudu syrjäytetyksi, kärsimään hätää tai puutetta. Kukaan ei ole yksinäinen.

Ihanneyhteiskunnassani ahneus, kateus ja pahansuopuus ovat tuntemattomia käsitteitä. Utopiayhteiskunnassani ei riistetä toiselta, eikä ahnehdita itselle liikoja. Ihminen elää täydellisessä sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Kaikilla on samat mahdollisuudet ja sama yhteiskunnallinen asema. Ihmiset ovat empaattisia, ystävällisiä ja armollisia toisilleen.


Kun käännyt pois, ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun. Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.


Alkutilanteessa ihminen eli paratiisissa, jossa vallitsi lapsenomainen viattomuus ja iankaikkinen autuus. Kuolevaisetkin olivat ikuisuuden puutarhassa kuolemattomia. Eedenissä ei tunnettu epätäydellisyyttä, eikä pahuutta. Ihminen eli sopusoinnussa Jumalan kanssa.

Mutta ihmisen ehtymätön jano tietää enemmän petti hänet. Käärme houkutteli Eevan ansaan tarjoten ihmiselle mahdollisuutta tulla Jumalan kaltaiseksi.

” Eeva otti hedelmän ja söi, ja antoi sen myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. Silloin avautuivat heidän silmänsä.” (Kor.11:3;1. Tim.2:14)

Jumala rankaisi Aatamia ja Eevaa heidän tottelemattomuudestaan, tuomiten heidät raatamaan elantonsa maasta ja kärsimään kuoleman.


Ihminen menetti mahdollisuutensa elää paratiisissa, mutta raamatun mukaan meillä on onneksi toivoa. Ylösnousemuksen päivänä meidän kutsutaan takaisin Eedenin puutarhaan, jossa voimme jälleen elää onnellisina, ilman huolia ja vaivoja, kaikkien rakkaidemme kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti