Ammuttu joutsen

Kirpakka pakkanen ja valo maalasivat ikkunasta kaupunkinäkymää, samaa jota olin ihaillut ensikertaa kirkkoon astuessani. Maisemasta oli ikonien ohella tullut minulle meditatiivinen, ajatusten ikkuna sielunmaailmaan. Syksyllä oli ollut miellyttävää kokea pimeys, joka levittyi laakson ylle. Se oli kuin villainen lämmin peitto, johon saattoi kääriytyä.  Himmeä valo sai  kirkon kaunistukseksi puetun kullan ja ikonit hohtamaan juhlavasti.

”Jumala on valo ja Hän ilmestyi meille” Kuoron veisu täyttää tilan. Vuodenvaihteen jälkeen valo oli saapunut maisemaani. Se kietoi pehmeään loistoonsa vaalean salin ja papiston yllä olevat kaavut. Tuohusten liekit paloivat kirkkaina huurteista maisemaa vasten. Ne loivat lämpimän kontrastin ulkona olevaa pakkasta vasten.

Kirkossa vietimme Teofanian juhlaa, Jumalan ilmestymisen ja Kristuksen kasteen päivää.

En osannut aavistaa, että jotain hyvin synkkää ja rumaa oli hiipinyt maisemaani. Melko lähellä, Polttimon sulassa paraikaa oli käynnissä pelastusoperaatio. Yön hämärässä kesyä joutsenpariskuntaa oli ammuttu nuolella. Nuoli oli lävistänyt toisen joutsenista. Kenen ihmeen mieleen oli tullut ampua Neitsyt Marian pyhää lintua? Joutsenta, joka kuvainnollisesti tuon valon ja elämän tullessaan ja on puhtauden perikuva.

Liturgia huipentuu pappien toimittamaan vedenpyhitykseen. Sitä katsellessani ajatukseni kulkeutuvat kirkkaana pakkaspäivänä puhdistautumiseen. Venäjällä on Loppiaisena tapana kastautua avannossa. Vesi puhdistaa ja virkistää ulkoisesti kuin sisäisestikin. Vedessä yhdistyy ajatus näkymättömästä ja näkyvästä maailmasta.

Pappien ja kuoron laulamat veisut resonoivat korkeassa tilassa ja saavat aikaan pyhän tunnelman. Ajattelen, että äänen värähtely vaikuttaa myös astiassa olevaan veteen. Harmonisen laulun opettajani sanoi, että ääni on silta, joka kantaa ikuisuuteen. Sillan voin kuvitella olevan läsnä nytkin, rukouksissa pyydetään Pyhää Henkeä pyhittämään vesi.

Vedenpyhityksen jälkeen seurakunta kokoontuu vesiastian luokse. Mummot pullottavat vettä mukanaan tuomiinsa pulloihin, jotkut vanhemmat tarjoavat sitä lapsilleen pienestä astiasta. Astia kiertää kädestä käteen, jokainen saa ottaa hörpyn pyhitettyä vettä.

Vesi on elämän ja tuhon elementti. Usko veden parantavasta vaikutuksesta kulkee kauaksi esihistorialliselle ajalle. Kristinuskossa vesi on symboloinut ikuista elämää.

Vesijärvellä pelastusoperatio jatkuu pitkään myöhäiseen iltaan. Loukkaantunutta lintua on vaikea ottaa kiinni, sillä se pakenee hanakasti ja avosula on niin pieni, että veneellä linnun lähelle pääseminen ei ole mahdollista. Lopulta yhden sinnikkään vapaaehtoisen toiminta pelastaa joutsenen.

Rakkauden hinta

                        

                    Idiootti on se mies,

                 joka hylkäsi hyvän vaimon.
                Mitä hän kuvitteli tekevänsä.
                Sanoi näkemiin ja sulki oven perässään.                       

                       Tuska hajottaa rintaasi säröille

                  Rakkaudesta maksamasi hinta
                                              on kallis.
               Särjetty sydän on kuin magneetti
              joka vetää pettureita puoleensa.
                      Anna minun olla vapaa
                              kiroat.
              Minun sydämeni on jo tarpeeksi ollut kynnysmattona
                           johon pyyhkiä jalkansa.
              Sano, että lähtösi on vain pahaa unta.

Köyhässä talossa

             Lapsi kasvoi ulos toppatakistaan,

                       köyhässä talossa
             ei ollut varaa ostaa
                 kuin välttämätön.

                 Aurinko kultasi kasvot
        Aina sekään ei riittänyt nostamaan mielialaa
                 vaikka valon muovaama muoto oli kaunis

            kuin valkoinen kallis marmori.

                 Kaikki menevät taivaaseen.
                 Niin sanottiin papin lukemassa
                                        luvussa.

        En ehtinyt edes hyvästelemään sinua.

             Suussani maistuu syksyn multa
                            kuin se mitä heitimme arkullesi.
       En tiedä ketä uskoa.
       Lähtösi jälkeen ympäristö
                                 näyttää vieraalta.

Vanhan miehen synti

            Katuuko kukaan vanha mies syntejään?    

                            Kysyit minulta ja ojensit
               vapisevilla käsilläsi pumpulia
           Hiukan minua pelotti vastata.
                            Lehden luku jäi kesken.
            Jäin kuuntelemaan mitä sinulla oli sanottavaa.
                         ”Lappu keittiön pöydällä
                     Olin itsekäs, en edes lukenut sitä.”
                         
                   Jokainen valitsee itse,
                                   jatkoit.
            
                       Sitkeä muisto piinaa mieltäni.

Lume

                        Varjo lankeaa eteemme

                          kulkiessamme kahden kirkkaassa ilmassa

                        Sinä kannat minua

                               

                                lumottua rakkauttasi.

                        Mikä on tämä uni?

                     
                    Rakkauden jälkeen jää pelkkä tyhjä kohta.

                        Luonnon värit ovat harmaat

   

                                        sinun mentyäsi.

 

                     Sitten kaikki peittyy lumeen.

                     Käperryn kylmältä suojaan,

       

                                     silti palelen.

                     Lume haihtuu silmistäni

                               Miksi tulit?

 

                 Olin tottunut jo poissaoloosi.

Korkeus on välimatkan pystysuuntainen mitta

         

                Heräsin yöllä kylmästä täristen

                Nöyrästi otin vastaan
                   tarjotun yksinäisyyden.
                Päälläni makaavan
                               lohdun.

                 Etsin valoasi pimeässä.

                 Miksi et anna minulle
                 edes lämpimiä villasukkia,
                   jotta voisin seistä ulkona
                          kylmettämättä
                 paljaita jalkojani.

          Tiesin, että korkeus on välimatkan pystysuuntainen mitta

                  pohjasta huippuun.

                           Outo olotila sokaisi minut

                  Hyppäsin

                       luotin, että talvella
                                  lumi olisi pehmeää

                       Nyt muisto kirveltää mieltäni.

Valkoinen lumi peittää krookukset

                     Häilyvä varjo huoneen nurkassa

                                   haluaa pysyä näkymättömissä.

                    

                   
                    Suudelma maistuu huulillani.

     

                         Kohta on pimeää sanot

    

                    ja silität pehmeää kohtaa ihossani.

                       

                        
                         Jokainen tekee valintansa itse.

    

                   Valkoinen lumi peittää krookukset.

                   

                             Minua et hämää,

                    sinun on vaikea saada
      
                    henkeä.                                                     

                    

                    Rikkinäinen kohta sinussa haluaa tulla

                          ehjäksi.

                     
              
         Rakastamani mies istutti kukkasipulit puutarhaani ja

                    

                               itki.

                    Keväällä niiden ihana tuoksu täyttää taloni.

Minä pelkään

                       
                       Valkoinen mekkosi hulmuaa tuulessa 

                       leikkiessäsi

     

                                veden varassa.

                       Kaikki on hyvin 

                     sinä vannot

                       Vapa kädessäsi kuitenkin tärisee.

                      Minä haluan sinut turvaan. 

                      Tule,

                             puristan sinut syliini. 

                      Kiusallinen naurusi helisee 

                      särkyneen lasin tavoin.

                             Minä pelkään,

                                       että laineet vievät sinut.

                       

                       Punainen kyynel vierii

                    poskellesi

                      Sinä kohotat ongenkohon 

                     ilmaan

                          olet kuin minua 
                    ei ole.

                     Yritän ymmärtää sinua, 

                                           valintojasi.

Vaimon on kestettävä

                               
                               Vaimon on kestettävä

                                 tuli mitä tuli, 

                                mutiset ja puret huulesi verille.

                                Peset puhtaaksi rakastettusi,

                                puet hänen ylleen 

                                ruumispaidan.

                               Enempää et voi

                             hänen hyväkseen tehdä. 

                               Rakkaus on

                               ikuista,

                                   lasinen maailma ohutta.

                               Miehen tumma katse 

                               polttaa sinua unessa

                               Katsoessasi häntä 

                               kiimainen polte

                               saa sielusi 

                               heräämään.

Vaahtokylpy

           Kynttilät

               tassuammeen reunalla

          Vaahtokylpy sulavedessä

                   Hopea on kaunista

                kylpyhuoneessa

                           toteat

            katsoessasi antiikkipeilistä kuvajaistasi.

  

                   Sivellet sormenpäilläsi

              
         kynttilänjalan
            
                                rosoista

                                           pintaa.

Syntymäkaipausena minulla on tarve

  

                              Haluan laulaa serenadin!

                     

                             Syntymäkaipauksena

                            
                             minulla on tarve

                                  
                                 olla paljas sinun edessäsi.

                         

                           Tulla rakastetuksi

                          
                            luitani,

    

                            ytimiä myöden

                                      
                                         tällaisena.


Myöhäinen syksy on läsnä ikkunan takana

                    
                     Istun sinua vastapäätä

                    
                      yksiössäni.

          

                    
                Maistelemme viiniä.

                   
                Tuijotamme toistemme

                    

                    tuntemattomaan

   

               sieluun.

      

                     Humala

         sumentaa ajattelun. Rakastan sinua

         
                    minuuttien kuluessa

           

        enemmän. 

     

      
        Kerro minulle

     
        namupala,

              

               mitä sinä ajattelet juuri nyt?

           

        Yö laskeutuu yllemme.

           
           Riippuvasta lampusta

            

            
                               varjot

       maalautuvat

             
               kasvoillesi

      



           Rakastamani mies on mykkä

          
           Luovutan.

  


       Hän on näkökenttäni

       sokeaa piste.

Heikoilla jäillä

                                     Seis, pysähdy!

                         En ole koskaan voinut ymmärtää,

                                       miksi haluat kävellä heikoilla jäillä?

                       
                    Pelkän jännityksen takia?

                        Toivo nyt

                               Tähdenlento vilahtaa taivaalla.

Sonja

Viileä ilma puskee järveltä, se saa Sonjan tärisemään ja kääriytymään tiiviimpään myttyyn hartiahuivinsa sisään. Lintujen ruokinta-astia tuntuu kylmältä kättä vasten. ”Pakkasta on varmasti ainakin parikymmentä astetta, jos ei enemmänkin.” Sonja miettii kaataessaan auringonkukan siemeniä avonaisesta luukusta sisään lintulaudalle.

Ilmassa kuuluu siipien suhinaa. Talitintti -pariskunta laskeutuu läheisen koivun oksalle Sonjan yläpuolelle ja tarkkailee pää kallellaan uteliaana naisen liikkeitä. Lintuja saapuu ruokintapaikalle lisää. Rohkein niistä uskaltautuu ensimmäisenä nappaamaan siemenen, jota muut seuraavat perässä. Vilusta huolimatta Sonja jää viipymään paikoilleen. Maisemaan astuu jokin outo ja kummallinen hahmo. Sonja tunteen sen hitaat askeleet takanaan. Hän ei käänny katsomaan, sillä hän tietää kuka kulkija on. Luonto on täynnä ilmiöitä ja outoa olentoja, joita ei pitäisi olla olemassa järjen maailmassa, mutta täällä ne eivät ole vieraita. – Ne ovat ystäviä. Myhäillen nainen kääntyy poispäin. Piha on autio lintuja lukuun ottamatta.

Iltapuvun pitkät helmat kahisevat maata vasten naisen astellessa lumeen tallattua polkua pitkin kohti taloa. Raitis ilma teki hyvää hengittää.

Sonjan astuttua ulko-ovesta eteiseen, lattialle jälkeen jää märkää lunta, joka sulaa lammikoiksi.

- Viiru, tule syömään! Sonja huhuilee kissalle. Keittiön pöydällä on keskeneräinen ikoni. Maalausvälineet lepäävät järjestyksessä omilla paikoillaan.

”Tuvassa on viileää. Hellaan voisi tehdä valkean ja keittää pannukahvit.” Sonja ajattelee kissanruokaa kuppiin annostellessaan. Harmaaraitainen kissa kiehnää Sonjan jaloissa kehräten.

Sonja ojentaa kupin kissalle ja ottaa käteensä kostean pöytätukon. Hän siirtää pöydällä olevia siveltimiä ja väripalettia sivummaksi ja pyyhkäisee tukolla alueen. Hienoa värijauhetta tarttuu käsiin. Sitä on karissut pöydälle. Punaista väriä saa hangata pöydän pinnasta kauan, jotkut väripigmentit ovat sottaisia. Sonja pesee kädet viileän veden alla ja vaahdottaa saippuaa kunnolla.

- Viiru! Hus, mene pois! Sotket ikonin! Sonja karkottaa uteliaan kissan pöydältä.

Kissa hyppää alas ja häviää toiseen huoneeseen. Sonja valmistelee hellaan tulen.

Kahvi on kuumaa. Varovasti Sonja maistelee sitä, hörpäten pieniä siemauksia kupista. Pöydällä on korkattu valkoviinipullo. Etiketissä lukee jotain vieraalla kielellä. Viini oli kuivaa, se sopisi hyvin ikonimaalaukseenkin.

Kahvikuppi tuntuu lämpimältä viileitä kämmeniä vasten. Sonja tiivistää otettaan siinä ja katselee ulos pakkaspäivään.

Lämpö tulvii kehoon kuuman kahvin valuessa ruokatorvea pitkin vatsaan.

Sonja torjuu mielestään ajatuksen, että ulkovajasta pitäisi hakea puita. Uuneissa ja hellassa tuli pitää jatkuvasti kylmillä pakkasilla tulta, muuten talo jäähtyi liiaksi. Vanha rakennus veti joka nurkasta. Siitä huolimatta Sonja rakasti taloa ja talvea. Katse siirtyi seinällä olevaan vanhaan öljyvärimaalaukseen, joka kuvasi kesää ja jotain iloista tapahtumaa. Kuvassa näkyi osa huvipuistoa. Ilmapallot olivat karanneet lasten käsistä taivaalle. Kuinka niin oli päässyt tapahtumaan, oliko lasten huomio kiinnittynyt johonkin muualle. Sonja pohdiskeli. Maalauksessa oli jotain surrealistista. Sonja oli ikonimaalari, mutta viimeaikoina hänen maalaamiinsa pyhien kuviin oli alkanut ilmestyä uudenlaisia piirteitä. Työn alla oli nyt Jumalanäidin ikoni. Perinteisestä ikonografiasta poiketen Sonjan maalaamassa kuvassa Neitsyt Maria suukotti Kristus-lasta kyynel poskella. Jumalanäidin hymy oli vääristynyt surusta. Hänen asennossakin oli jotain hyvin luurankomaista ja tuskaista. Suriko äiti lapsensa tulevan kohtalon puolesta? Sitä Sonja ei tiennyt sanoa. Hänen sisällä vallitsi kaaos. Pahanolon tunteilla oli oma ilmaisukanavansa, jotka vyöryi pakkomielteisen maalaamisen kautta ulos.

Tänään oli Vladimirin syntymäpäivä. Siitä syystä Sonja oli pukeutunut kauniisti ja kammannut hiuksensa nutturalle. Aamulla Sonja oli käynyt hautausmaalla. Hän oli pakannut koriin pullollisen kuivaa valkoviiniä, sitä samaa, joka nyt oli nostettuna keittiön pöydälle. Palan leipää Sonja oli silpunnut palasiksi ja kaatanut lasin viiniä perään sulhasensa haudalle. Vladimirin äkillinen tuonimaisiin meno oli tapahtunut häiden alla, se oli murtanut Sonjan sydämen. Sonja ei tiennyt oliko tehnyt kaiken oikealla tavalla haudalla ollessaan. Hän ei ollut ehtinyt tavata ketään Vladimirin sukulaisista ja lieko sitä tulleeksi rupateltua venäläisistä hautausperinteistä ensitapaamisella.

Rakkaan muistaminen tällä tavalla tuntui Sonjasta hyvältä. Se aivan kuin olisi auttanut surua vaihtumaan ikäväksi. Lopullinen irti päästäminen oli kuitenkin mahdotonta. Sonjasta tuntui kuin hän olisi ollut jonkinlainen saalis surun verkossa. Öisin, Sonja saattoi havahtua kolahduksiin ja ääniin, jotka olivat kun askelia ja huokauksia tyhjissä luokkahuoneissa. Talo oli vanha, se hengitti ja eli omaa elämäänsä. Unen ja valveen rajamailla Sonja tunsi monesti hellän kosketuksen otsallaan, kuin se olisi ollut rakkaan hyvänyön toivotus rakastetulleen.