maanantai 10. huhtikuuta 2017

Markus I


Pahaolo velloi mahalaukussa ja sai kylmän hien otsalle. Markus painoi päänsä viileää ikkunalasia vasten ja sulki silmät. Auto heittelehti kuoppaisella tiellä. Välillä vastaan tuli iso monttu, jota kuski väisti rivakasti. Markus huokasi raskaasti. Olo tuntui voimattomalta. Onneksi Markus ei ollut syönyt eilisen iltapäivän jälkeen mitään, muuten mahalaukun sisältö olisi ikävä kyllä, tyhjentynyt auton sisälle ja siitä Nikolai ei olisi tykännyt. Se oli mulkoillut Markusta epäluuloisena koko matkan ajan suljetulle suojavyöhykkeelle.

Autoradiosta tulvi ilmoille tajunnanräjäyttävää ukrainalaista popmusiikkia. Tuntui, kuin jokin olisi takonut moukarilla Markuksen päätä. Tukalaa oloa lisäsi helle. Kesä oli kauneimmillaan, mutta auton sisällä ilmastointilaitteet eivät toimineet. Nikolai ei suostunut myöskään pitämään ikkunaa auki.

- Gammasäteily. Hän oli lyhyesti sanonnut, kun Markus oli tivannut syytä.


- Edessä avautuu näkymä Prypjatin kaupunkiin. Pysäytän auton aukion laitaan, voitte jalkautua asfaltille. Älkää astuko sivuun, ei hiekalle tai ruoholle. Jos teiltä putoaa jotain, oli se sitten matkapuhelin tai mikä hyvänsä, älkää nostako sitä maasta. Nikolai varoitti.

- Miksi? Työporukan rääväsuu Hannu kummasteli.

- Säteilyä.

Markus avasi silmät. Vastassa oli absurdi näky. Keskellä pusikkoja, kasvillisuuden seassa hahmottui neuvosto-aikaisia hylättyjä korkeita kerrostaloja ja rakennuksia. Villiintyneet puskaat katujen varsilla raapivat auton kylkiä.

Markus oli lukenut Prypjatista. Hän tiesi kaupungin olevan aavekaupunki mutta näkymä, joka häntä kohtasi kylmäsi sisuksia. Markus oli käynyt täällä ennenkin. Painajaisissaan.

Markus korjasi asentoa ja veti muutaman kerran syvää henkeä. Jossain mielen pohjalla kulki värähdys: Kaikki täällä oli saastunutta, ilma mitä hengitettiin, maa jossa käveltiin. Se tuntui nurinkuriselta. Olo oli heikko. Vaati voimakasta tahtoa kammeta itsensä istuimelta ylös ja siirtyä autosta ulos.

Prypjatin keskusaukio oli suuri, mutta synkeä näky. Neljännesvuosisata sitten se oli vilissyt elämää, iloisia nuoria äitejä työntämässä lastenvaunuja, nauravia ja leikkiviä lapsia, ruusun tuoksua ja käsi kädessä kulkevia rakastuneita pareja. Prypjatin keski-ikä oli ollut varsin nuori, vain 27 -vuotta. Se oli ollut Neuvosto-liiton mallikaupunki. Nyt kaikkialle minne katsoi näkyi vain villiintynyttä kasvillisuutta, joka puski asfaltin raosta ja kerrostalojen katoilta. Rakennusten harmaissa betonielementeissä saattoi kaikkialla erottaa kosteuden ja homeen aiheuttamia valumajälkiä. Halkeamissa saattoi nähdä voikukkien vallanneen alaa. Kaupunki oli aavemaisen hiljainen. Edes linnunlaulua ei kuulunut. Se teki miltei kuuroksi.

Nikolai innostui enimmäistä kertaa matkan aikana puhumaan: - Kaupunki on hylätty, täällä ei asu yhtään ihmistä. 50 000 ihmisen kaupunki pakkoevakuoitiin tehokkaasti kahden päivän aikana. Vielä saatatte nähdä parvekkeille kuivumaan jätettyä pyykkiä. Raolleen jätettyjä ikkunoita, joista kesätuuli virvoittavasti neljännesvuosisata sitten puhalsi sisään. Katsokaa! Kokekaa Prypjatit! Jaan teille geigermittarit.



Markus katseli hermostuneena ympärilleen. Geigermittari hänen kädessään piipitti kiivaasti. Piti katsoa tarkkaan minne jalkansa asetti, pieni harmittomalta tuntuva virhearvio saattoi olla kohtalokas. Sitä ei oikein osannut ymmärtää, sillä säteilyä ei haistanut eikä maistanut, se oli jotain näkymätöntä pahaa.

Mikä idea oli ollut tulla tänne, jumalanseläntaakse? Markus mietti. Ari oli töissä puhunut kauan matkasta suljetulle suojavyöhykkeelle. Kerran kännipäissä työkavereiden kanssa juhliessa oltiin heitetty huulta, että ostetaan Arille syntymäpäivälahjaksi matka Prypjatiin. Se piti olla hauska vitsi. Mutta sitten Markusta oli alkanut vaivaamaan oudot unet. Hän vaelteli eksyneenä aavekaupungin kaduilla yö toisensa perään ja etsi jotain pystyyn sortuvista taloista. Unissa oli jotain pelottavaa. Mitä ne tahtoivat kertoa? Markus halusi tietää. Kun Ari oli seuraavan kerran ottanut puheeksi matkan suojavyöhykkeelle Markus oli innostunut ajatuksesta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti