lauantai 1. huhtikuuta 2017

Syvissä rotkoissa


 
Helvetin syvissä rotkoissa
oli pimeää.
Pelko kulki hiiskuen
varjona edelläni.
Huusin Sinua,
mutta en kuullut ääntäsi.
Vihasin Sinua.
Syytin Sinua.
Miksi hylkäsit minut?
Miksi sallit
kaiken kivun,
tuskan?
Miksi et pelastanut minua?
enkö minä ole rakkautesi arvoinen,
vaikka niin väitit?
 

Kuljettua matkaa katsoessani,
huomaan
pimeyden kaikottua
kahdet jalanjäljet.
Toiset niistä ovat minun.
Ne harhailevat.
Pysähtyvät. Säntäävät.
Loikkivat.
Toiset jäljistä ovat suorat ja vakaat.
Ymmärrän.
Sinä kuljit pimeyden läpi
rinnallani.
Annoit minun kasvaa vahvuudessani heikoksi.
Et puuttunut tieheni.
Turvasit sen.
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti